Loading...
Viime viikonloppu oli taas osoitus siitä, että  uudenlainen yhteisöllisyys verkostoissa ei vähennä sukulaisuuden merkitystä - sen muodot kyllä moninaistuvat kovaa vauhtia.

Äitienpäivä keräsi luonnollisesti niitä aivan perinteisiä sukulaisia yhteen. Juhlapäivät tuppaavat kuitenkin jäävät aivan liian usein niiksi ainoiksi päiviksi kun "kerkiää" perinteistä sukuaan tapaamaan. Onneksi on kuitenkin sosiaalinen media. Itse pelaan mm. Facebook -sovelluksella shakkia isäni kanssa siirto / viikko tahdilla. Ihan mukavaa isä-poika suhteen hoitoa tämäkin.

Ajatuksen uudenlaisesta sukulaisuudesta nosti esiin SomeTime2012 -tapahtumassakin (http://sometime.fi/) paljon viljelty ajatus "somesukulaisuudesta". Itselle jäi tuo tilaisuus väliin, mutta siitä huolimatta jälkikäteen oli helppoi käydä kuulostelemassa fiiliksiä niistä lukuisista väylistä ja artikkeleista, joita mukana olijat tilaisuuden aikana ja jälkikäteen verkkoon välittivät:

Blogikirjoituksia:

Mukana en IRL:nä (In Real Life) SomeTimessa ollut, koska rämmin Salpausselän metsissä muutaman muun retkeilevän "sukulaiseni" kanssa. Olimme mukana Salpaus Rogainingissa (http://rogaine.wordpress.com/) 12 tunnin sarjassa tämänmoisia retkitapahtumia jo vuosia kietäneellä Hönöt -merkkisellä (http://honot.blogspot.com/) nuoruuden kavereista muodostetulla retkueella - yhdensorttista varsin yleistä sukulaisuutta tämäkin. Itse tapahtuma sinänsä muodosti Rogainingista (http://fi.wikipedia.org/wiki/Rogaining)  innostuneiden ihmisten kivan intiimin sukukokouksen. Upeimmat fiilikset ja aidoimman yhteyden näihin sukulaisiin kieltämättä sai joukkueiden kohdatessa upottavilla soilla tai oman porukan laahustaessa illan jo pimennyttyä rättiväsyneenä ja niin julmetun ylpeänä itsestään viimeisiä kilometrejä kohti maalileimausta. Vaikka "reissun" aikana ei kieltämättä ensimmäiseksi tullut mieleen päivittää some -statustaan, niin etkot ja jatkot tässäkin lajissa käydään jo verkossa
- http://www.facebook.com/events/274576862570624/
- https://picasaweb.google.com/LahdenTa/SalpausRogainingIII
- http://rajavillit.blogspot.com/2012/05/salpaus-rogaining-1252012.html

Ja kun asiaan päästiin, niin mainitsematta ei voi jättää tietenkään kiistatta suunnistavan maailman ykköstapahtumaan - Jukolan viestiä. Tänä vuonna nuo maailman suurimmat suunnistussukulaisten kokoontumisajot pidetään  juhannusta edeltävänä viikonloppuna Vantaalla (http://www.jukola.com/2012/). Nyt jos koskaan ei suunnistavienkin kannattaa tulla haistelemaan monikymmentuhatpäisen festarin fiiliksiä, jossa ainutlaatuista on se että ainakin puolet yleisöstä myös osallistuu tapahtumaan jossain niistä muutamasta tuhannesta matkaan lähtevässä joukkueessa. Samalla kun eturivissä maailman kaikki suunnistusammattilaiset kohtaavat toisensa kiivaassa taistelussa tuon maailman arvostetuimman suunnistustapahtuman voitosta, seuraavat loppupään kaveri- ja firmajoukkueet huippujen avaamia "polkuja" tuntikausia myöhemmin pitkinä letkoina  rasteja yhdessä letkeässä tunnelmassa etsiskellen - yhteisöllisyyttä hienoimmillaan. Pienen pieni väläys tuosta tunnelmasta Hönöjen näkökulmasta toivottavasti välittyy tästä homemade videosta, jota kuvailin  Tampereen Jukolassa 2008,  Salpa-Jukolassa 2011 ja vähän muuallakin: http://www.youtube.com/watch?v=rCwuO7vW4yg&feature=plcp

Ja mikä näitä kaikkia sukulaisia sitten yhdistää - jaettu intohimo ja yhdessä tekemisen ja olemisen ilo. Olkoon siitä esimerkkinä vaikka tämä suunnistavan  DIY -insinöörin facebook -päivitys eilisillalta: http://www.facebook.com/asser.vuola/posts/10150850172564792



Kolmatta kertaa toteutunut Sometime-tapahtuma keräsi vajaat sata Suomi-somen vanhempaa ja tuoreempaa aktivistia yhteen. Tällä kertaa koontipisteenä Helsingin Etelä-Espalla Briim-center aivokuntokeskus.

Vekkulia muistella, miten kivenheiton päässä Smolnan edustalla poliisin Karhu-ryhmä vartioi meitä alkuvoimalaisia maalaisaktivisteja 18 vuotta sitten. Eilinen someaktivismi oli kesympää valvovan Iso Veljen kannalta, vaikka epäilen, että sittenkään ei. Nimittäin kookoontuneessa joukossa oli monen tason anarkisteja. Pehmeitä kai, mutta vaikutusvoimaisia. Voimallinen yhteinen nimittäjä oli kulttuurimuutos: ihmisläheisyys, yhteisälyisyys, toisin tekeminen.

Itseäni ilahdutti suuresti se, että väline-tuote-sovellus-rauta-bisnes-brändi-hypen aika oli selvästi ohitettu. On liian suurta sanoa, että ilmassa oli reilun vuosisadan takaista osuustoiminnan, vapaan sivistystyön ja työväen aatteen hengen kaltaista. Tämä aika ei ole (vielä) suurten ideologioitten aikaa. Mutta jotain tuon kansallisen heräämisen aikojen laatuista oli liikkeellä. Mainiosti sitä nimitettiin somesukulaisuudeksi – mistä lie kiittäminen Janne Ruohiston sanaisaa arkkua.

Some ja somesukulaiset jäivät sanoina pyörimään mielessäni. Miksi nämä sanat? Some on toki kätevä sana lyhyydessään, mutta siinä on muutakin. Se hävittää välineen. Sosiaalinen media viittaa mediumeihin, erilaisiin kanaviin, välittäviin välineisiin, teknologioihin, sovelluksiin, palveluihin.

Somen kielioppia kelailtiin Sometu-verkostossa jo 2009 ja mainiosti mukana oli myös Vinkkiverkossa äidin kautta junioriosaston sanaseppo: somettaa, sometus, sometin, sometoida, somettaja, someilla, someilija, sometulainen, sometumainen, somettua, sometuksi. Sittemmin some on saanut sijaa kielenkäytössä niin ihmisten puheessa, printtimediassa kuin nettiteksteissä. Some on jo miltei virallinen sana suomessa.

Niin ITK-päivillä Hämeenlinnassa kuin nyt Sometime 2012 -tapahtumassa keskeistä oli välineellisen ajattelun vähäisyys. Keskiöön nousivat ihmiset, ihmisten yhteinen tekeminen, vuorovaikutus, kommunikaatio, luominen, tuottaminen, työ-, toiminta- ja viestintäkulttuurin muuttuminen, avoimuus, avoimen sisällön ja datan hyödyntäminen, oppiminen hyvin laajalla skaalalla.

Kuppikuntien, yhdistysten ja korporaatioiden Suomi saa kyytiä. Sitä kyytiä antoi Alkuvoima-ryhmämme aikanaan. Veti perinteisen MTK-toiminnan vastaisesti mukaan ihmisiä, joita pidettiin vastapoolin edustajina: kuluttajia ja kaupunkilaisia, ei-maalaisia, ei-maanviljelijöitä. Kuka on paras hehkuttaja ideallesi? Se, joka ei ole sisäpiirissäsi, leimattu jäsenkirjalla varustettu virallinen valtuutettu ja apinan tavoin ylätason julkilausumaa toistava tyyppi. Jos ideasi kestää ja hyödyntää epäilyä, kritiikkiä, vastalauseita, erimielisyyttä, onko ideasi huono? Ei. Se on hyvä ja kehityskelpoinen. Idea, jonka kaikki hyväksyvät, on pelottava.


Sometime 2012 oli pienesti kaaos, hitusen hallitsematon, melkolailla sitä sun tätä ja juuri siksi toivoa herättävä. Erittäin ilahduttavaa oli, että koolle saapuneista moni oli ensikertalainen, yli kolmannes. Untuvikkojen kommentit ovat vahvistaneet hyväksymisen tunnelmaa, sukulaisuutta.

Olemme etsimässä jotakin. Syvällä maaseudulla asuvana suurena muutoksena tunnistan välimatkojen haihtumisen. Kohtaamisia tapahtuu uusissa ajan ja paikan tiloissa. Myös ketterät yli rajojen punoutuvat liittoumat tekevät notkeasti asioita, joita kukaan ei älyä kieltää. Lopputulokset ovat hyödyllisiä. Anarkismi elää. Ehkä se oli paras matkamuistoni Sometime 2012:sta. Samoin se, miten ihmiset tässä seurapiirissä ovat aidosti kiitollisia toisilleen, avuliaita, arvostavat toisiaan ja ovat lähtövalmiita avaruuslennoille.

Tapahtuma jätti aikamoisen nettijalanjäljen. Päivitän tähän myöhemmin lisää linkkilistaa apajista. Sometime2012-tuotoksia netissä:

Creative Commons Nimeä-Tarttuva 3.0 Muokkaamaton BY-SA 3.0: http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0/deed.fi
Ryhmätyön materiaali Selitys erikseen materiaalien käyttöön notebook-tiedosto http://www.geogebratube.org/student/m9234
Sain pedagogisten opintojen tekijältä pyynnön vastailla muutamiin filosofian opettamiseen liittyviin kysymyksiin (FI1-kurssi lukiossa). Vastaaminen oli sen verran kiintoisaa, että laitan tännekin jakoon aatokseni.

Onko mahdollista luoda oppimista tukevaa filosofista keskustelua verkkoon? 

Mietinpä, että miten verkko eroaa muusta keskustelutilasta, etteikö siis olisi mahdollista luoda oppimista tukevaa keskustelua? Verkossa hyvää on mahdollisuus pohtia asioita, keskustelun näkyville jääminen toisin kuin ääneen kasvokkain keskustelun haihtuminen. Monesti oppitunnilla hiljaiset pohdiskelijat saavat netissä riittävästi aikaa ja rauhaa osallistua ja hämmästyttävät oivalluksillaan.

Tässä esimerkki huisin kiinnostavasta keskustelusta filosofian 1 -kurssilla lukiossa. Keskustelusäie oli jäänyt niin hyvin mieleeni, että vaikka aikaa on kulunut kahdeksan vuotta ja keskustelu on netissä piilossa, muistin reitin siihen hetkessä. Voi miten on ikävä opettamaan, kun näitä vanhoja aarteita kaivelee, ah ja ooh, kiitos ihanat opiskelijat!

Mitä on tärkeää huomioida, kun opastaa oppilaita keskustelufoorumin käyttäjiksi?

  1. Ole ystävällinen, myös ollessasi kriittinen.
  2. Koeta vapauttaa ajattelusi totunnaisista kahleista, kokeile erilaisia tulokulmia, loiki ajatuksilla, kääntele ajatuskäpälissä aiheita.
  3. Kirjoita silmälle eli jäsentele, kirjoita selkeästi, asia per kappale tai viesti, muista myös kiinnittää kommenttisi toisten teksteihin eli luo vuorovaikutuksellasi sidoksia yhteiseen keskusteluun monologien sijaan.

Millainen opettajan esittämä lähtökysymys on hyvä tai huono aktivoimaan oppilaita? 

  • kysymys ei sisällä ennakko-olettamia (arvoväritystä, olettamaa oikeasta vastauksesta), 
  • kysymys ei sisällä useita sisäkkäisiä kysymyksiä (tarkkaile ja-sanoja), 
  • kysymys ohjaa toimintaan (tyyliin: selvitä, argumentoi, perustele, ota selvää, etsi lisätietoja, havainnoi, puolusta tai vastusta yms.) ja
  • kysymyksessä on tilaa luovuudelle, se voi innostaa, olla leikillinen ja nokkela samalla kun se on älykäs kysymys avaa ajattelumaailmaa, Roland Barthes’ia mukaellen se on Kysymys, johon toinen voi tarttu, ei kysymys, joka on valmiiksi suljettu (Barthes’illa Teksti ja teksti), ks. vanha pohdintani asiasta.

Pakollinen vai vapaaehtoinen osa kurssia? 

Keskustelu on niin innostava, ettei pakollisuudesta pitäisi puhua – muutenkin “pakollinen filosofia” on jotenkin järjenvastaista. Olen aina suosinut vaihtoehtoisia työskentelytapoja.

Keskusteluun osallistumisen pisteytys? Mille annetaan arvoa? 

Kolmannes jokaiselle näistä: sisältö, yhteistä rakentava, filosofinen taito.



Olen vuosien varrella laitellut FI1-kurssin juttuja verkkoon, näitä saa vapaasti hyödyntää, vaikka vanhoissa sisällöissä ei vielä CC-merkintää ole:
Vuosina 2004-2005
Tukiaineistoja vuosina 2004-2005
Filoblogi 2005-2006
Filowiki 2006
Filowiki 2007-2009
Kurssiohjeet 2008





Creative Commons Nimeä-Tarttuva 3.0 Muokkaamaton BY-SA 3.0: http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0/deed.fi
Jos nyt olisin kouluun menevä lapsi ja tuon lapsen vanhempi ja sen koulun opettaja, millaisen koulun haluaisin? Ilo, lumous, turva ja kaveruus ovat neljä sanaa, jotka nousevat ensimmäisinä mieleeni.

Opetussuunnitelmilla ja koulun rakenteellisilla ratkaisuilla vaikutetaan yhteiskuntaan. Yhteiskunta säätelee koulumaailmaa. Suhde on vuorovaikutteinen. Rakenteeseen vedotaan, kun ei haluta tai jakseta tehdä asioita toisin. Rutiinin turva voi olla liiallista turvaa ja väärille ihmisille (opettajan rutiini ei ole oppijan rutiini, hallintovirkamiehen rutiini ei ole opettajan rutiini).

Muutos ei itsetarkoituksena toimi. Toimiva muutos on tutkivaa kokeilua avoimin mielin, valppaalla asenteella. Kokeileminen johtaa joskus sen oivaltamiseen, että vanha olikin oikeastaan oikein hyvä. Silti kokeilun jälkeen vanhaa ei ehkä enää toteuteta samoin kuin ennen.

Muistan erään isän topakan kiellon, että hänen lapsensa ei ainakaan saa olla opetuksen kokeiluhankkeen uhrina. Minä olisin toista mieltä niin lapsena, vanhempana kuin opettajana. Nautin omina kouluaikoinani 70-luvulla kovasti siitä, miten asioita tehtiin toisin – elettiin peruskoulun muutosvuosia. Osa kokeiluista peruttiin, mutta se tekemisen meininki jäi itseeni sytyttäjäksi. Opin henkisiä valmiuksia uusien tilanteiden kohtaamisen, siihen, kuinka katsoa asioita uudesta tulokulmasta. Edellytys onnekkaille tuloksille on se, että kokeiluhankkeita toteutetaan innostuksella ja uteliaana. Onnistumisen pakko tuntuu kuihduttavan tätä.

Rohkaiseva ja kannustava koulu, joka jotenkin saisi kylvettyä iloista kunnianhimoa, oppimisen nälkää... sellainen ei voi elää, jos koulu on suljettuja luokkia, pulpettiarmeijoita. Oivaltava biologian ja maantieteen huippupedagogi Virolahden yhteiskoulussa, Tapio Rintanen, opetti aikoinaan meitä koululaisia menemään omin jaloin lähteille, keskellä tuntia koulukirjastoon tai häiritsemään asiantuntijan eli toisen opettajan oppituntia. Oli jännittävää ja samalla lumoavaa mennä opettajan toimeksiannosta yläastelaisena koputtamaan lukiorehtorin ruotsin tunnin oveen: "Anteeksi että häiritsen, mutta..." Ja siitä edelleen lukiolaisena saman opettajan johdolla toteutettua kylämaiseman kohentamissuunnitelmaa hehkuttamaan Hannu Karpolle tv-kameroiden eteen.

Haasteiden vastaanottaminen tai ehkä paremmin sanottuna kyky tarttua toimeen, oppiminen autenttisissa ympäristöissä, oppimis- ja osallistumisvalmiuksien kasvattaminen – siinä asioita, joita haluaisin lasten oppivan. Lapsikin on osa yhteiskuntaa, toimija, jolla on ajatuksia, maailman muuttaja. Lasten huomio ja aika imeytyvät nykyisellään herkästi sinne, missä on vapauden tilaa. Viihdeteollisuus osaa homman.

Koulu yrittää sinnitellä, mutta jää välillä päiväsäilytyspaikaksi, joka pyrkii hetkeksi kytkemään lapset irti viihdeteollisuuden taikamaailmasta. En pidä viihdettä, pelejä ja muuta ajanvietettä sinällään pahana, mutta aika-ahmarina kyllä. Jos lapsuuteni 70-luku oli läpipolitisoitunut, nyt aikamme on läpikaupallistunut. Balanssi pitäisi löytää. Lapsen pitäisi oppia ymmärtämään myös elämän vaikeuksia, sitä, miten ikäviä tilanteita ratkotaan yhdessä, miten hyödynnetään vanhoja juttuja ja keksitään uusia. Kaikkea ei saa ostamalla, on osattava tehdä itse ja yhdessä.

Jokainen haluaa (yleensä) olla merkityksellinen ja erityinen. Rangaistuslaitoksissa on kautta historian riisuttu erityisyys ja yksilöllinen merkityksellisyys. Eräs lukio-opettaja totesi vuosia sitten minulle, ettei jaksa nähdä vaivaa opetella tunnistamaan opiskelijoita nimeltä. Kurssi kestää vain 6-7 viikkoa ja sitten tulee taas kymmenittäin uusia opiskelijoita, samaa opiskelijaa ei ehkä toista kertaa tule vastaan. Toinen lukion äidinkielen opettaja huokasi raskaasti, kun sai valmennettavakseen abiryhmän, jota ei ollut koskaan aiemmin opettanut – hän koki mahdottomana tilanteen, jossa ei entuudestaan tuntenut kenenkään oppimishistoriaa ja suhdetta äidinkieleen. Lukio ei enää perustu ihmissuhteisiin, kasvatussuhteeseen. Kyse on liukuhihnasta, joka tuottaa mieluiten laudatureita, mutta oikeastaan väsyneitä ja kyynisiä ihmisiä, nuoria, joita vaivaavat paniikkihäiriö ja muut ahdistukset. Kärjistettynä. Pahimmissa tapauksissa. Tai tavallisissa.

Nykyinen rakenne ei estä järkeviä ja hyviä uudistuksia. Ilmassa on kuitenkin nyt jotain isompaa, laajarintamaista tahtoa uudistaa koulu, monilla eri tasoilla: rakennuksina, ihmisten toimintana, työympäristöinä, oppimisen paikkana...

Viime aikoina ollut useita merkkejä sekä ideologisesta että käytännöllisestä koulun muuttamisesta. Seinien sulkema koulu pulpettiarmeijoineen saa kyytiä. Erillissaarekkeeksi tietoa toistavaa oppimista ylläpitävä koulu saa huutia. Tässä muutamia merkkejä muutoksen virrasta:

  • Khan Academy: avoimesti saatavilla olevia itseopetusvideoita
  • Flipped Classroom: tehdään luokassa sitä, missä kohtaaminen on arvokkainta: perehdytään perusasioihin kotona ja tehdään oppimistehtävät koulussa eikä päin vastoin.
  • Lauri Järvilehdon Ajattelun ammattilainen -blogissa Khan Academystä ja Flipped Classroomista: Oppimisen vallankumous (11.4.2012)
  • Näkymätön oppiminen: ehdotus ja tutkielma uuden vuosituhannen oppimisesta ja oppijasta (Cristóbal Cobo ja John Moravec), Wikiopistossa, Sometu-ryhmä ja Tero Toivasen blogissa. "Kaikkea sitä, mitä opitaan, ei välttämättä havaita formaalissa oppimisessa oppimiseksi. Se jää näkymättömäksi, piilotetuksi opetussuunnitelmaksi."
  • Koulu kaikkialla -tutkimushanke (HY): wiki ja keskustelublogi, hankkeen nimestä huolimatta perusajatuksena se, että oppiminen tapahtuu kaikkialla, ei vain koulussa. Jatkoa Oppimisen sillat -hankkeelle. (Ks. myös hankkeessa työskentelevän Olli Vesterisen blogi.)
  • Demos Helsingin aloite Vapauttakaa koulu: DIY-koulu Helsingin juhlaviikoilla 24.-26.8.2012. "Hyvän elämän oppimisessa on kyse inspiraation siirtämisestä. Sitä kommunikoidaan eri tavalla kuin informaatiota."
  • Marko Kuuskorven väitös (2011) luokkahuonemallin ongelmista (ks. myös juttu luokkahuoneen päivityksestä). "Suomalaislapset viettävät koulupäivänsä tiloissa, joiden perusteet ovat muotoutuneet Englannissa noin 150 vuotta sitten."
  • Kirsti Lonka on ponnekkaasti ottanut kantaa suomalaisen koulun ja erityisesti luokkahuoneen muuttamisen. Muutos lähtee opettajankoulutuksesta sekä tilojen suunnittelusta, arkkitehtuurisista ja sisustuksellisista ratkaisuista. (Katso oppimisen tilojen kehittämishankkeen tiivistelmä ja Olli Niemen videokannanotto bulimiaoppimista varten suunniteltujen oppimistilojen ja innostavien oppimistilojen eroista. Tässä blogissa kaipailin tammikuussa 2010 pedagogista sisustusarkkitehtuuria Pohjankartanon koulussa vierailun innoittamana.)
  • Hakuja uudistusjuonteista kannattaa tehdä myös mm. ilmauksilla ilmiöpohjainen, tutkiva-, keksivä- ja mobiili oppiminen.
  • Loppuhuipennuksena vielä Curtis J. Bonkin avoin kirje tämän planeetan oppijoille avoimen ja jatkuvan oppimisen hengessä. "In this millennium, everyone can be an educator as well as learner at any moment ofthe day or night."
Sometu-verkostossa on avattu AVO-hankkeen AVO-opiston toimesta Muuttuva koulu -ryhmä, jossa kootaan ideoita ja uudistuksen merkkejä. Aiheita käsitellään myös Sometun tulevissa tapahtumissa.

Arvostamani oppimisen tulevaisuuden näkijä Pekka Ihanainen puhui näistä asioista jo 2010 taltioidussa videohaastattelussa oivaltavasti. Hän epäili, voidaanko kouluja enää kutsua kouluiksi nykyisessä mielessä. Tärkeää on tehdä yhdessä, toimia, tuottaa ja olla vuorovaikutuksessa paitsi oppijaryhmän sisällä, myös avoimissa oppimisympäristöissä, lasten ja aikuisten kesken, oppijoiden ja pienyritysten kesken. Tärkeää tarjota tilaa yhteisen lisäksi vetäytymiseen, rauhaan jota oppiminen myös kaipaa. Yksilöllisen ja yhteisöllisen yhdistämiseen.

Creative Commons Nimeä-Tarttuva 3.0 Muokkaamaton BY-SA 3.0: http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0/deed.fi
Matkasin kohtuullisen täydessä junassa Tampereelta Lahteen (MM-lätkä). Aamupuuhat pitivät kiireisinä, jäi aamupala ja lounas veden hörppimiseen. Vihdoin junassa tilaisuus evään hankintaan. MM-kisojen kunniaksi kerrankin kunnon tungos ravintolavaunussa.

Juna on mainio olotila. Irrottautuminen vilistävästä kiireestä. Toki nykyisin junissa netti toimii yhä paremmin, mutta aina voi huokaista pätkimisen keitailla – vain tuokioittain online. Tapahtuipa junamatkalla mitä tahansa, olen perillä omasta toiminnastani huolimatta johonkin aikaan. Vaikka kuinka pingottaisin, en sen nopeammin. Zen. Mielen tyyneys.

Taakseni asettui itseäni hitusen vanhempi naisihminen, jonka kärttyisyyskäyrä rupesi kuumenemaan hitaassa jonossa. Hän tiesi, miten olisi VR:n pitänyt varautua lisäämällä ravintolavaunun henkilökuntaa ja organisoimalla vaunun toiminta ja ylipäätään suunnittelemalla vaunut ihan toisin. Kommentoin, että yleensä näissä vaunuissa on aika tyhjää ja ihan luksusta, että ylipäänsä on ravintolavaunu, ei niitä enää monissa junissa ole. Kyseisen junan ravintolavaunussa hääräsi 3 naista. Miten siihen loukkoon voisi enempää mahtua? Argumentoin vielä, että uskon parhaimpaan yritetyn. Heillä oli toinen kassakone rikkoontunut. Minkäs sille voi. Silti Toijalaan mennessä olin itse saanut eväkseni. Ehdin hyvin einehtiä ennen vaihtoa. Olin tyytyväinen.

Kärttyisä takanani jonottaja jäi mieleeni. Mitään hyötyä en näe valivalikiivailulle. Asiat eivät yhdellä yksittäisellä junamatkalla sen kummemmiksi muutu. Maailmassa on paljon hankalampia olotiloja ihmiselle. Mietin siinä jonotellessa ja mokomaa kärttyilyä kuunnellessani sitäkin, miten aina syytetään nuorisoa kaikki-mulle-heti-sukupolveksi. Itselläni ikävimmät kokemukset ovat alalla lähes yksinomaa vanhojen ihmisten kanssa. Niin ratikassa, laivalla, hotellissa kuin nyt junassakin. Mikä ihmeen kiire? Ja miksi ei voisi levähtää siihen hetkeen, jolloin ei voi mitään sille, että on vähän aikaa odoteltava.

Kyseinen jonottaja huomautti monille ohittajille, että jonossa ei saa etuilla. Kaikki olivat matkalla omaan vaunuun, junassa pitää kulkea läpi ravintolavaunun. Minusta oli kivaa, että oli vähän tiivistä tunnelmaa. Otin silti opikseni sen, että emme me välttämättä ole yhdessä enemmän. Jos tyypin pää on täynnä rautalankaa ja kyynärpäät tanassa, niin eipä siitä mitään me-yhdessä-enemmän synny.


Creative Commons Nimeä-Tarttuva 3.0 Muokkaamaton BY-SA 3.0: http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0/deed.fi
Verkostomaisen yhteistyön on juhlapuheissa jo pitkään todettu olevan teollisuuden joustavan ja kannattavan toiminnan edellytys. Aina ei kuitenkaan ole yksinkertaista tunnistaa yhteistyön mahdollisuuksia, varsinkaan oman tutun toiminta-alueen ulkopuolella.  Sosiaalinen media mielletään usein kokoelmaksi erilaisia arveluttavia verkkosovelluksia, jotka vievät aikaa tuottavalta tekemiseltä ja aiheuttavat kaaosta tuttuun organisaatioon ja sen prosesseihin. Mutta voisiko yhteisöllinen yhteistyö olla uudenlainen toimintatapa? Sellainen, jolla yritykset, tutkimusorganisaatiot, oppilaitokset ja kehittäjät sekä myynti-johto-suunnittelu-tuotanto-asiakas -ketju saataisiin tiiviimpään yhteistyöhön yrityksen seinien sisällä ja niiden ulkopuolella.

Tähän kysymykseen Älykkäät koneet -klusteri on etsinyt vastauksia. Teimme yhdessä DigiBusiness -klusterin, Teknologiateollisuus ry:n ja sosiaaliseen mediaan erikoistuneen IntoSome Oy:n kanssa viime vuonna selvityksen, jossa kartoitimme teollisuudessa jo toteutettuja sosiaalisen median käyttötapoja sekä tarpeita ja kiinnostusta niiden hyödyntämiseen.  Tämän vuoden alussa olemme jatkaneet keskustelua rahoittajien, yritysten ja kehittäjätoimijoiden kanssa laajemman Sosiaalinen media teollisuudessa -kehittämisohjelman käynnistämisestä. 

Älykkäät koneet klusteri esitteli teollisuudelle 18.4 Finntec2012 messujen yhteydessä käytyjen keskustelujen ja tehtyjen selvitysten tuloksia. Aamupäivän aiheena oli "Sosiaalisella medialla tehoa ja tuottavuutta teollisuuteen" ja iltapäivällä välitimme "Tietoa koneenrakennusalan kansainvälistymispalveluista ja eurooppalaisista verkostoista". Seminaarien esitykset löytyvät osoitteesta http://www.oske.net/intelligentmachines/ilmoittaudu-seminaareihin/. Anna Availa kirjoitti hyvän yhteenvedon aamupäivän tilaisuuden kokemuksistaan omassa blogissaan: "Ruusua vai ruoskaa? (http://availa.net/2012/04/18/ruusua-vai-ruoskaa/). Osa aamupäivän esiintyjistä kävi myös viemässä sosiaalisen median "ilosanomaa" Suomen messujen järjestämään  "Johtajan tulevaisuus – Teollisuus vuonna 2020" seminaariin (http://www.webropolsurveys.com/Answer/SurveyParticipation.aspx?SDID=Fin336973&SID=04c7e849-8312-4bd0-8881-5659c34412ab&dy=748923933)

Sosiaalinen media ja sen toimintatavat tarjoavat mahdollisuuden tarkastella tuttuja asioita ja tarpeita uudenlaisten lasien läpi. Nopeasti käyttöön otettavien, kustannustehokkaiden ja kevyiden verkkotyökalujen avulla päästään pureutumaan yritysten toimintakulttuurin ja prosessien tehostamiseen.  Teollisuudella on hyvät standardoidut tavat ja ohjelmistot tiedon, tuotteiden ja tuotannon hallintaan. Parhaimmillaan sosiaalinen media voi edistää tiedon hyödyntämistä ja yhteisöllistä jalostamista sekä viestintää. Uudet rajapinnat ja useimmille tutut sosiaalisen median käyttöliittymät johtavat myös entistä avoimempaan, innovatiivisuutta tukevaan työkulttuuriin teollisuudessa. Tällä kehityksellä on merkitystä tehtäessä päätöksiä siitä, missä päin maailmaa koneita ja laitteita tulevaisuudessa suunnitellaan ja valmistetaan.